Yhteistyössä

 


 

 

Tarinat

 

24.11.2015

Veikko Vilen – huutolaispojasta teräsvaariksi.

Kuinka moni Mikkelissä tietää, että meidän joukossamme elää mies, joka on voimiltaan ja

moukarin heittotaidoltaan ikäluokkansa maailman parhaita.

Hän asuu Mikkelin Rantakylässä poikansa perheen kanssa omakotitalossa ja on nimeltään Veikko Vilen .

Veikko syntyi Mikkelin Kyyhkylässä keväällä 1930, missä hänen vanhempansa silloin asuivat.

Veikon isä oli Vapaussodan invalidi, haavoituttuaan vakavasti Mäntyharjun rintamalla. Hän pääsi  1929 edellisenä vuonna toimintansa aloittaneeseen Vapaussoturien hoitokotiin työmieheksi ja perhe sai samalla huoneiston tilan työläisten asuintalosta.

Veikko ennätti aloittaa kansakoulun Olkkolan koulussa, mutta kun isä kuoli 1937, niin perhe sai

häädön Kyyhkylästä ja joutui muuttamaan Karikkoon. Veikon koulutie jatkui Sokkalan koulussa.

Äidin kuolema 13.3.1940 talvisodan rauhan päivänä erotti perheen kolme lasta toisistaan, kun

heidät kaikki myytiin huutolaisiksi eri taloihin.

Veikko joutui kokemaan huutolaispojan kovan elämän Ihastjärvellä, missä talon isäntä

ei pojan päätä silittänyt kuin vastakarvaan! Herätys oli aamulla vartti yli viisi ja hevonen piti käydä syöttämässä ennen kouluunlähtöä.

Nukkumaan huutolaispoika pääsi vasta iltamyöhällä. Läksyjen luku ei ollut isännän mielestä

huutolaispojan tärkein tehtävä.

Koulussa Veikko joutui ajantavan mukaisesti koulukiusatuksi. Veikko kuunteli herjat talollisten

pojilta tyynesti " Ökytalon syöttiläs " ja vastaavat, mutta kun poika porukka yritti tehdä vielä

fyysistä väkivaltaa, niin siihen Veikko ei suostunut. Työnteon kasvattamat voimat ja luontainen

nopeus oli Veikon valttikortti jo poikasena. Yhteenotossa sai isompikin kolli turpiinsa ja

kiusaaminen loppui!

Sen jälkeen Veikko sai olla rauhassa. Tulipa jostain kiusaajasta Veikolle jopa hyvä kaveri.

Opettaja oli nähnyt tilanteen oikean laidan, eikä Veikkoa rangaissut, vaan koulutti kiusaajia

ihmistavoille. Se vaati opettajalta suurta siviilirohkeutta, kun vastapuolella oli

kylän talollisten isännät ja emännät, joiden mielestä vika oli vain huutolaispojassa!

Veikko lähtee maailmalle.

Viidentoista vuoden vanhana Veikko oli saanut tarpeekseen talon isännän terrorista ja läksi omille

teilleen. Suoraan sanottua karkasi alaikäisenä kortteeri talosta. Veikko tapasi erään muutaman

vuotta vanhemman Neuvosen Eikan ja yhdessä he matkustivat Sallaan tietöihin.

Työmaana oli rajanpintaan Naruskaan menevä tie. Siellä Veikko kaivoi sivuojia ja voimat

kasvoivat. Mieheksi kasvaminen ja nuoren miehen itsevarmuus kasvoivat rinnan tuona aikana.

Varmuus siitä, että pärjää elämässä, varmistui tuolla reissulla!

Veikko viihtyi Koillismaassa viranomaisten ulottumattomissa lähes 2 vuotta.

Kun Veikko tuli Mikkeliin, niin hän joutui heti tekemisiin lastensuojelun ja poliisien kanssa.

Selvisi kuitenkin, että Veikko pystyy huolehtimaan itsestään, niin päästettiin poika vapaaksi!

Vuonna 1947 Veikko oli töissä Tivolissa, mutta hankalan johtajan takia hän lopetti tivolihommat.

Veikko toimi etelä - Suomessa maalarina useassa yrityksessä ja siirtyi lopuksi töihin Helsingin

telakalle. Samaan aikaan oli herännyt myös Veikon kiinnostus urheiluun. Pikamatkoille Veikolla oli synnynnäiset ominaisuudet. 100 metriä kulki 11 sekunnin pintaan vaikka Veikko ei ollut koskaan pikajuoksua harjoitellut.

Veikko oli ensiluokan sotilas.

Sitten seurasi varusmiesaika ja sen Veikko palveli Suomenlahden rannikkolaivastossa vuonna 1950.

Harva poika meidän kulmilla on ohjannut koulutuslaiva Suomenjoutsenta, mutta Veikko on tehnyt sitäkin! Veikko tuli siviiliin ylimatruusina.

Suomenjoutsen on lähtenyt koulutukselliseen meriajoon ja siitä todisteena on Suomenlippu perässä. Veikko on vasemmalla jämäkkänä ruorissa.

Työtä, urheilua ja vaimon otto!

Varusmiespalvelun jälkeen Veikko siirtyi Haminaan rakentamaan sotakorvaus laivoja. Tuolla

Haminan reissulla Veikko pelasi myös pesäpalloa. Haminan Palloilijoiden joukkue oli juuri

noussut Suomisarjaan.

Työt Haminassa päättyivät 1952, kun viimeinen sotakorvauserä oli toimitettu Neuvostoliittoon ja

Veikko palasi Mikkeliin.

Vehkalahden Nousu oli urheiluseura, missä Veikko kokeili myös maastojuoksua.

Raskas tekoisena se ei oikein sujunut, mutta sisulla tuli seuran 7-paras tila. Veikko on kuvassa lähtöviivalla 4. oikealta. Veikolla oli Beatles-tukka yli 10 vuotta ennen kuin Beatles oli keksittykään.

Naimisiin.

Veikko meni naimisiin hyvin nuorena 1951 ja vaimon kanssa saatiin yksi vuonna 1956 syntynyt

poika. Veikon ruokakuntaan kuului myös vuosikausia kasvattipoika, joka sitten läksi kasvettuaan

äitinsä mukaan. Veikon ensimmäinen avioliitto päättyi 16 vuoden jälkeen eroon,

Veikko solmi toisen avioliiton 1984 ja tuo pitkä liitto päättyi vaimon poismenoon vuosi sitten.

Eläkkeelle Veikko jäi vuonna 1988 ja sai omistautua kokonaan omien harrastustensa pariin.

Elämä jatkui Mikkelissä.

Maalaustyöt vaihtuivat 1955 betonin kärrääjän hommiin ja siinä työssä miehen voimat jalostuivat

edelleen. Noilta ajoilta oli Veikolla hauska kertomus, kun valettiin jatkuvana valuna Siekkilän joen  vedenalaisten anturoiden silta – arkkuja. Betonin kärräykseen oli eri rakennusliikkeistä kerätty

Mikkelin kovimmat kärrääjät. Työtä tehtiin yhteen soittoon 12 tuntia niin kovatkin

ja voimiltaan vahvat kärrääjät alkoivat hyytyä. Veikko neuvoi muita, että on virhe juoda pelkkää

vettä. On juotava janoon kotikaljaa, koska siinä on myös ravinteita mitä pitkä fyysinen suoritus

tarvitsee! Lähikaupasta käytiin kaljaa ja porukka virkosi ja tehot työnteossa paranivat!

Yksi Veikon voimien salaisuus on hänen pääsynsä torninosturin kuljettajaksi. Tuo työura alkoi

vuonna 1959, kun ensimmäiset torninosturit ilmestyivät rakennustyömaille. Kuljettaja nousi

ja laskeutui yli 40 metriin 4 kertaa työpäivän aikana. Siinä kasvoivat voimat ja koordinaatio.

Silloin, kun nosturin ohjauskoppi oli 70 metrissä, niin kahvintunneilla ei tullut käytyä maassa,

kertoo Veikko.

Työn lisäksi Veikko oli innokkaasti mukana puulaakipeleissä. Vielä yli 50 vuotta vanhana Veikko

nähtiin pallokentällä jahtaavan pelivälinettä pois vastustajalta. Monta puulaakiturnausten palkintoa on Veikon palkintokaapissa muistona noilta ajoilta. Siinä työn ohessa tuli harrastettua myös yleisurheilua. Harrastusten piiriin kuuluivat pitkään myös moottoripyörät.

Työelämänsä aikana Veikko oli niin kuin kuka tahansa suomalainen työmies. Hän kävi vapaa –

aikana kalassa hyvien kavereiden kanssa ja viihtyi kotiaskareiden parissa.

Veikon jämerät piirteet tulivat työporukassa tutuiksi ja loivat työkavereihin turvallisuuden tunnetta. Kuvassa Veikko on 45 v vanhana. Rakennettiin kerrostaloa Kivisakastin viereen.

Eläkeläismiehen riemunhetkiä, kun joskus tuli Puulavedeltä saalista yli oman tarpeen.

Sairaudet on tehty voitettavaksi.

Sokeritautikin iski Veikkoon aikuisiässä, mutta se saatiin hallintaan, kun Veikko laihdutti

yli 30 kg!! Veikko ei tarvitse enää lääkitystä!

Veikolla alkoi uusi elämä urheilun parissa.

Sitten tapahtui Veikon elämässä uusi iloinen asia. Hän kohtasi marraskuussa 2003 Laatikaisen

Leksan pyöräkorjaamolla Oksmanin Jussin.

Jussi oli keksinyt uuden heittolajin vauhdittoman moukarinheiton. Veikko kuunteli Jussin

selvitystä, mistä on kysymys ja totesi, että tämä saattaa olla juuri se minun laji. Niin se olikin.

Lähdettiin siitä välittömästi kokeilemaan heittämistä Siekkilän kentälle ja sitä jatkettiin koko talvi

maapohjahallissa. Heti huomattiin, että Veikolta lentää moukari yhtä pitkälle kuin 10 - 20 vuotta

nuoremmilta.

SM – kisat Mikkelissä

Syksyllä 2004 olivat kyseisen lajin ensimmäiset SM – kisat Mikkelissä ja Veikko pokkasi silloin

70 -v sarjan Suomenmestaruuden. Nyt noita Suomenmestaruuksia on kertynyt toistakymmentä eikä loppu edes häämötä näköpiirissä!

Monet tuolloin 2004 mukana olleet yli 70 – v ja nuoremmatkin heittäjät ovat poistuneet

kilpakentiltä, kuka mistäkin syystä, mutta Veikko 85 v jatkaa edelleen ja moukari lentää.

Nykyisin maailmasta ei löydy montaa 85 ikäluokan heittäjää, jotka Veikon voittaisivat.

Veikko heittää moukaria käsipyörityksillä lähes saman verran kuin lajin maailmanmestari

pyörähdyksillä ringistä! Ranskan Lyonissa voitti Saksan Richard Rzehak MM – hopeaa viime

kesänä sarjassa 85 v tuloksella 28.10. Heittovälineenä oli 3 kg moukari. Veikko on heittänyt viime kesänä vauhditonta moukaria 4 kg moukarilla normaali varressa 25.28 ja 3 kg moukarilla 138 cm varressa tuloksen 35.04. Muuntotaulukko antaa Veikon tulokseksi 3 kg:n moukarilla heitettynä, normaali varressa 28 – 29 metriä.

Ikämiessarjassa parhaimmillaan Veikko heitti 75 vuotta vanhana keväällä 2005 Hänninhaudassa  tuloksen, joka etsii vertaa vieläkin. Silloin 5 kg moukari lensi 30.17 – 4 kg moukari 40.68 ja 3 kg

moukari 52.76, mistä tuli yhteistulos 123.61. Muuntotaulukon mukaan tämä vastaa 4 – 3 - 2,5 kg

moukareilla heitettynä tulosta 34.68 – 45.26 – 56.76 = 136.70. Sarjan 70 v SM – kisat 2015

voitettiin tuloksella 30.64 – 41.35 – 51.34 = 123.33.

Viimeinen kierros on pyörityksissä alkanut ja kohta moukari lentää ja pitkälle! Veikko on varmistelemassa Suomenmestaruutta 3 kg moukarilla Otavassa syksyllä 2014.

Veikko Vilen, mikä olet miehiäsi?

Kyselin Veikolta, mikä on hänen kuntonsa ja voiman säilymisen salaisuus?

Vastaus tulee kuin Apteekin hyllyltä:

"Hyvät perintötekijät, säännöllinen elämä ja positiivien mieli!

Niin ja sain selätettyä diabeteksen!"

Veikon motto: Antaa hevosen surra, sillä on isompi pää!

On siinä miehessä särmää!

Kiitos Veikko haastattelusta!

Jussi Oksman

12.6.2000

Elämäni ensimmäinen kisareissu Leppävirran kentälle.


Maanantaina 12.6.2000 velipoika Matti houkutteli mukaansa Leppävirralle
saappaanheittoon. Alkuun taisin vastustella, mutta kun kyyti tarjottiin ja Matti kertoi että siellä voisi nähdä Suomen parhaita naisheittäjiäkin, lähdin sitten mukaan ihan mielenkiinnosta katsomaan mallia.

Edellisellä viikolla olin heittänyt saapasta elämäni ensimmäisen kerran Heinäveden kunniakierroksen yhteydessä, nokialainen lensi silloin 27,85.

Kentälle saavuttiin ja siinä kyllä sydän löi tuhatta ja sataa kun en ketään tuntenut ja muutenkin olin siihen aikaan vielä melkoisen ujoluontoinen.
Matti oli hoitanut maksut ja ilmoittautumiset ja kertoi sitten että miehet ja nuoret heittää alakentällä ja naiset heittävät tuolta yläkentän eteläpäästä.
Jännitys sen kuin tiivistyi kun lähdin sitten itsekseni kentän toiseen reunaan jossa lauma naisia oli harjoittelemassa. Siinä ne heitteli jotain 35 metrin kaaria ja kävipä siinä mielessä että olenkohan sittenkään oikeassa paikassa.

Kanasen Sisko ja Kohvakan Seija olivat heti neuvomassa uutta tulokasta, miten saappaasta pitäisi pitää kiinni että se lentäisi pitemmälle.
Kisan alkaessa mieleenpainuvinta oli Sirkka Alatarvaksen luettelema kovaääninen heittojärjestys.( Toimitsijatkin kyllä pysyivät hyvin kurissa )

Pari kierrosta siinä heiteltiin ennen kuin tuli kova ukkosmyrsky ja jostain syystä (mitä en silloin ymmärtänyt) toimitsijat päättivät että heittosuunta käännetään.
Siirryttiin viimeiset kierrokset heittämään pohjoispäästä. Vettä tuli välillä kaatamalla mutta kisaa ei keskeytetty.
Sain minäkin lopulta tuloksen se oli vähän päälle 21 metriä. Sijoitus kisassa oli hännänhuippu eli viimeinen 12.

Palkintojen jakoa odotellessa Kanasen Sisko kertoi että täällä pidetään kesällä usein heittokisoja tule vaan tänne heittelemään ja liity vaan sinäkin LepUun, meille otetaan kaikki mukaan ja neuvotaan.
Se jäi mieleen kun palkintoja jaettiin, Jorkki (en silloin tuntenut koko miestä) kuulutteli kaatosateessa, porukkaa oli arviolta yli 50 henkeä odottamassa tuloksia ja palkintojaan.

Vaikka heitot meni niin kuin meni, tästä reissusta 10 vuotta sitten jäi kipinä kilpaurheiluun aikuisiällä ( Taustalla oli nuoruuden kuulantyöntö kilpailut, mutta 12 vuoden tauko oli kaikenlaisessa kilpailemisessa.) Voikin sanoa että LepUn motto: "Liikunnalla uusi ote elämään" pitää kohdallani erittäin hyvin paikkansa, sillä aiemmin tein usein pitkiä päiviä töissä.
Löysin liikunnasta ja kilpailemisesta uuden harrastuksen ja nykyään työ ja urheileminen tasapainottavat toisiaan.

Leppävirran kentälle on aina ollut mukava tulla, kannustuksia ja neuvoja on tullut joka lajiin ja porukka on huumoriporukkaa. Jorkki on saanut vuosien varrella houkuteltua minut sellaisiinkin lajeihin, joita en koskaan varmaan muuten olisi kokeillut, voimanosto, painonnosto ja pilkkihiihto mainittakoon ainakin.

- Pirjo Saukkonen

 

Powered by CMSimple | Kirjaudu sisään